
Aprillia 2003Mitä saadaan, kun yhdistetään kolme väsynyttä gerbiiliharrastajaa, vähän liikaa aikaa ja lähetetään heidät porukalla Turkuun näyttelyyn maaliskuun lopussa? Noh gerbiiliyhdistyksen Aprillipila 2003 tietenkin! 1.4.2003 yhdistys järkytti jäsenistöään kertomalla hyvinkin suurista muutoksista ja asioista hallitus tiedottaa sivullaan. Pääsivu kertoi karua kieltään tekstillä:
Kuitenkin se varsinainen vitsi, joka paljastikin viimein pilan monille lukijoille oli rotumääritelmässä, joka uudessa versiossaan kuului seuraavasti:
TASKUKENGURUN ROTUMÄÄRITELMÄTämän rotumääritelmän voit tulostaa omaan käyttöösi. Rotumääritelmän julkaiseminen omilla WWW-sivuilla, monistaminen, painaminen tai muulla tavoin kopioiminen on kielletty ilman Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n lupaa.Tyyppi: Vartalon tulee olla kiinteä ja pyöreä, ei kuitenkaan lihava. Pään tulee olla lyhyt ja leveä vartalon jatke. Kunto: Gerbiilin tulee olla pirteä ja helposti käsiteltävä. Turkissa tulee olla terve kiilto, karvanlähtöä tai loisia ei saa esiintyä. Koko: Gerbiilin tulee olla mahdollisimman iso. Hännän tulee aikuisella eläimellä olla yhtä pitkä kuin vartalo, hännän pituutta arvostellessa tulee ottaa asiaankuuluvasti huomioon gerbiilin ikä. Naaras on urosta pienempi. Silmät: Silmien tulee olla kirkkaat ja isot, ei kuitenkaan ulkonevat. Niiden tulee olla kaukana toisistaan. Korvat: Korvien tulee olla kohtalaisen pienet ja pystyt, ei liian pyöreät. Häntä: Hännän tulee olla suora, ilman mutkia tai koukkuja. Sen tulee olla luonnollisen näköinen jatke vartalolle. Häntä päättyy siveltimen näköiseen tupsuun. Viikset: Viiksien tulee olla pitkät ja ehjät. VÄRITVALKOVATSAISETRiista (Agouti) (AA)Perusvärin tulee olla luonnollinen riistan punainen, selkä ja kyljet kauttaaltaan tasaisesti tipattu mustalla. Turkin pohjaväri on tumman harmaa. Vatsa mahdollisimman valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsan välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä. Tikkaamattomien kultaisten karvojen linjan tulee myötäillä vatsa- ja päällivärin rajaa, sekä levittäytyä alas jalkojen ulkosivuille. Korvien tulee olla vaalean harmaat reunustettuna pehmeällä kullanpunaisella ja tippaamattomat, antamatta kuitenkaan vaikutelmaa pitkistä suippokorvista. Hännän yläsivun tulee olla päälivärin mukainen, tipattuna mustilla karvoilla. Puolivälissä häntää alkaa kasvaa pidempien mustien karvojen muodostama harjas. Mustat karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes musta. Töpöhäntää ei sallita tälläkään värillä. Viikset sekä mustia että valkoisia, kynnet mustat. Silmien tulee olla sysimustat. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaalean harmaiden karvojen muodostama reunus. Kulta (Argente) (pp) Värin tulee olla puhtaan kultainen, ilman messingin tai punaisen värinsävyä, myöskään tippausta tai sävyn vaihteluja ei saa esiintyä. Alemmissa karaattiluokissa hopeinen tippaus on mahdollinen. Vatsaväri valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee ollapäälivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan sinihopea. Korvat kuten pääliväri. Hännän tulee olla kullanvärinen koko pituudeltaan. Puolivälissä häntää alkaa hännän päälipuolella kasvaa pidempien valkoisten karvojen muodostama harjas. Valkoiset karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes valkoinen. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Silmät kuin rubiinit. Kultainen kerma (Argente cream) (pp Cch) Värin tulee olla vaalea kerman kultainen hopeisella vivahduksella, ilman taipumusta pronssiin tai keltaisuuteen. Vatsa valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee ollatasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päälivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan siniharmaa. Korvat peittyneet lyhyeen, hienoon päälivärin mukaiseen karvaan. Hännän tulee olla päälivärin mukainen koko pituudeltaan. Puolivälissä häntää alkaa hännän päälipuolella kasvaa pidempien valkoisten karvojen muodostama harjas. Valkoiset karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpääntupsu on lähes valkoinen. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnetneutraalin väriset. Silmät kuin rubiinit. Harmaa riista (Grey agouti) (gg) Perusvärin tulee olla puhdas valkoinen, selkä ja kyljet tasaisesti tipattuna mustalla. Turkin pohjaväri on tumman harmaa. Vatsa mahdollisimman valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen hienoon harmaaseen/valkoiseen karvaan, antamatta kuitenkaan vaikutelmaa pitkistä suippokorvista. Hännän yläsivun tulee olla päälivärin mukainen, tipattuna mustilla karvoilla. Puolivälissä häntää alkaa kasvaa pidempien mustien karvojen muodostama harjas. Mustat karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes musta. Töpöhäntää ei sallita tälläkään värillä. Viikset sekä mustia että valkoisia, kynnet neutraalin väriset. Silmien tulee olla sysimustat. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva valkoisten karvojen muodostamareunus. Hunajakettu (Honey fox) (ee) Perusvärin tulee olla lämmin oranssi, joka vaalenee karvan juureen. Karvan päässä on hento, tummanharmaa tippi antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Korvien alapuolella on valkoinen puolikuun muotoinen kaari, joka jatkuu korkeana vatsalinjana myötäillen eläimen kylkiä. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaaleiden karvojen muodostama reunus. Korvien tulee olla tippaamattomat, vaaleanharmaat ja niiden tulee olla reunustettu valkoisella karvalla. Hännän päälipuolen tulee olla perusvärin mukainen ja sen tulee vaalentua hännän alapuolelle ja perinteisellä hunajaketulla hännän kuuluisi sijaita kainalossa. Jalat ovat valkoiset ja kynnet tummat tai neutraalit. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia. Silmät ovat mustat ja iho voimakkaasti pigmentoitunut. Norsunluu kerma (Ivory cream) (pp gg) Värin tulee olla tasainen vaalea kerma. Vatsa valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päälivärin mukaiset. Turkinpohjavärin tulee olla kauttaaltaan valkoinen. Hännän tulee olla päälivärin mukainen kokopituudeltaan. Korvat peittyneet lyhyeen hienoon valkoiseen karvaan. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Jos törmäät tähän väriin posliinikaupassa, kuulet varmasti ryminää. Silmät rubiininpunaiset. Napakettu (Polar fox) (gg ee) Perusvärin tulee olla hyvin vaalea kerma. Karvan päässä on hento tippi, joka antaa hunnutetun vaikutelman. Silmien ympärillä on tippaamattomien karvojen muodostama reunus. Vatsalinja on korkea ja myötäilee eläimen kylkiä. Silmöt ovat mustat ja kynnet neutraalit. Perinteisellä napaketulla hännän kuuluisi sijaita kainalossa. Taskukengurun harrastama napatanssi saattaa vaikeuttaa arvostelua. Viikset ovat tummia ja vaaleita. YKSIVÄRISETMusta (Black) (aa)Värin tulee olla tasainen sysimusta ihoon saakka. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen hienoon mustaan karvaan. Viiksien ja kynsien tulee olla sysimustat. Silmät mustat. Saviliuske (Slate) (aa gg) Värin tulee olla tasainen tumman savinen ihoon saakka. Korvat peittyneet lyhyeen hienoon saven karvaan. Viikset saviset ja kynnet liiskoittuneet. Silmät saven siniset. Kyyhkynharmaa (Dove) (aa pp Cch) Värin tulee olla pehmeä kyyhkynharmaa, niin vaalea kuin mahdollista, ilman että silmät vaalenevat. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen pehmeään harmaaseen karvaan. Viikset vaaleanharmaat, kynnet neutraalin väriset. Siivet kyyhkynharmaalla eläimellä ovat virhe. Silmät rubiinin punaiset. Sinipunainen (Lilac) (aa pp) Värin tulee olla tasaisen kirjavan sinipunainen ihoon saakka. Korvien tulee olla peittyneet hienoon siniseen karvaan. Viiksien tulee olla harmaat ja kynsien neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset. PV, Pinkki Valkoinen (PEW) (pp chch) Värin tulee olla puhtaan pinkin valkoinen ihoon saakka ilman muita sävyjä tai värejä. Korvien tulee olla ihonväriset ja peittyneet hienoon pinkin valkoiseen karvaan. Viiksien tulee olla pinkin valkoiset ja kynsien neutraalin väriset. Silmät vaaleanpunaiset. RV, Rubiini Valkoinen (REW) (aa pp gg) Värin tulee olla rubiinin valkoinen ihoon saakka ilman muita sävyjä taivärejä. Korvien tulee olla ihonväriset ja peittyneet hienoon rubiinin valkoiseen karvaan. Viiksien tulee olla rubiinin valkoiset ja kynsien neutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset. KUVIOLLISETKauluri (Collared)Kauluri kuvio esiintyy valkovatsaisissa värimuunnoksissa eli: riista, kulta, kultainen kerma, harmaa riista, hunaja kettu, norsunluu kerma, napakettu ja savu. Taskukengurulla tulee olla niskassa leveä ja tasareunainen valkoinen kauluri, joka yhdistyy kyljissä valkoiseen vatsaan. Otsassa tulee olla valkea täplä, jonka tulisi olla mahdollisimman iso ja se ei saa yhtyä kaulukseen. Kuonon, leuan, vatsan ja jalkojen tulee olla valkoiset. Häntätupsu on valkoinen ja valkoinen hännän alapuoli on sallittu. Perusvärissä voi olla yksittäisiä valkoisia karvoja. Kynnet neutraalinväriset. Silmät mustat tai rubiinit riippuen perusvärin standardista. Viiksien tulee olla perusvärin mukaiset. Läntti (Patched) (Sp) Läntti esiintyy yksivärisissä värimuunnoksissa eli: musta, malvan ruskea, kyyhkyn harmaa, sinipunainen, hullu maija, beige varjo ja sininen. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Eläimellä tulee olla valkeat läntit kuonossa, otsassa ja niskassa. Kaikkien länttien tulee olla sijoittuneet eläimen keskelle (leveyssuunnassakatsottuna). Länttien tulee olla mahdollisimman pyöreitä, isoja, tasaisenkokoisia, eikä niissä olla muita kuin valkoisia karvoja. Häntätupsun tulee ollavalkoinen. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Pyrkimys valkoiseen vatsaan. Kaikki muut yksityiskohdat kuten perusvärin standardissa. Kaulaliina (Pied) Kaulaliina esiintyy yksivärisissä värimuunnoksissa eli: musta, malvan ruskea, kyyhkyn harmaa, sinipunainen, hullu maija, beige varjo ja sininen. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Taskukengurulla tulee olla niskassa leveä ja tasareunainen valkoinen kaulaliinan mallinen kuvio, joka yhdistyy kyljissä valkoiseen vatsaan. Otsassa tulee olla valkea täplä, jonka tulisi olla mahdollisimman iso ja se ei saa yhtyä kaulaliinaan. Kuonon, leuan, vatsan ja jalkojen tulee olla valkoiset. Häntätupsu on valkoinen ja valkoinen hännän alapuoli on sallittu. Perusvärissä voi olla yksittäisiä valkoisia karvoja. Kynnet neutraalinväriset. Silmät mustat tai rubiinit riippuen perusvärin standardista. Viiksien tulee olla perusvärin mukaiset. Valkoinen läntti (White spotted) (Sp) Valkoinen läntti esiintyy valkovatsaisissa värimuunnoksissa eli: riista, kulta, kultainen kerma, harmaa riista, hunaja kettu, norsunluu kerma, napakettu ja savu. Perusvärin tulee olla standardin mukainen. Eläimellä tulee olla valkeat läntit kuonossa, otsassa ja niskassa. Kaikkien länttien tulee olla sijoittuneet eläimen keskelle ( leveyssuunnassa katsottuna ). Täplien tulee olla mahdollisimman pyöreitä, isoja, tasaisenkokoisia ja valkoisia. Häntätupsun tulee olla valkoinen. Jalat valkoiset, kynnet neutraalin väriset. Kaikki muut yksityiskohdat kuten perusvärin standardissa. VARJOLLISETMalvan ruskea (Burmese) (aa cbcb)Turkin perusvärin tulee olla malvan ruskea ilman värirantuja tai vaaleita läikkiä. Perusvärin tulee vaaleta tasaisesti tumman malvan vaaleaa vatsaakohden. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla kauttaaltaan varjostuneet tummalla malvan ruskealla niin lähelle mustaa kuin mahdollista. Varjostusvärin tulee ulottua jaloissa ensimmäiseen niveleen asti. Varjostusvärin tulee levitä kuonosta kasvoille, vaaleammat silmärenkaat sekoittuvat varjostukseen. Korvien tulee olla selvästi varjostuneet. Varjostusvärin tulee erottua selvästi perusväristä. Kynsien ja viiksien värin tulee sopia varjostusväriin. Silmät mustat. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. TV, Tumma Valkoinen (DTW) (chch) Turkin perusväri on ihoon saakka mahdollisimman tumman valkoinen. Hännän tulee olla kauttaaltaan varjossa. Viikset tumman valkoiset, kynnet neutraalinväriset. Silmät vaaleanpunaiset. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. Ruoste piste (Rust point) (efef) Karva on kaksi värinen: perusväri on valkoinen, täynnä ruosteenvärisiä pisteitä, antaen leppäkerttumaisen vaikutelman. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla värittyneet ruosteella, jossa sinertävä vivahde. Silmät ovat mustat. Kynnet ovat tummat tai neutraalit. Viikset ovat vaaleat. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. Beigen varjo (Siamese) (aa cbch) Turkin perusvärin tulee olla rikas beige ilman värirantuja tai vaaleita läikkiä. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla kauttaaltaan varjostuneet tummalla beigenruskealla niin läheellä mustaa kuin mahdollista. Varjostusvärin tulee ulottua jaloissa ensimmäiseen niveleen asti. Varjostusvärin tulee levitä kuonosta kasvoille, vaaleammat silmärenkaat sekoittuvat varjostukseen. Korvien tulee olla selvästi varjostuneet. Perusvärin tulee vaaleta taaisesti beigen vaaleaa vatsaa kohden.Varjostus värin on erotuttava selvästi perusväristä. Kynsien ja viiksien värin tulee sopia varjostusväriin. Silmät mustat. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. Savu (Smoke) (cbcb/cbch) Perusvärin tulee olla puhdas valkoinen. Selkä ja kyljet ovat tipatut tasaisesti savun harmaalla, jossa savun ruskea vivahde. Turkin pohjaväri on savun harmahtava. Vatsan tulee olla mahdollisimman savun valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsan välillä tulee olla tarkka ja suora vatsalinja. Valkoisen vatsavärin leveyden tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Korvien tulee olla peittyneet lyhyeen, vaaleansavunharmaaseen karvaan. Hännän yläpuolen värityksen tulee olla selkeästi pääliväriä tummempi. Viikset ovat sekä tummia että vaaleita. Kynnet ovat tummia tai neutraaleja. Silmät ovat tumman savun rubiininpunaiset, lähes mustat. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. SEKAVÄRISETHullu Maija (Nutmeg) (aa ee)Perusvärin tulee olla punaruskea ja kauttaaltaan tipattu mustalla, myös vatsasta antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Hännän ja jalkojen väritys on päälivärin mukainen. Silmän ympärykset ovat vaaleammat. Silmät ja kynnet ovat mustat. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia. Johtuen arvaamattomasta luonteestaan tämän väriset eläimet eivät sovellu näyttely-yksilöiksi kuin äärimmäisen harvoin. Hopea Hullu Maija (Silver nutmeg) (aa gg ee) Perusvärin tulee olla hyvin vaalea hopea ja kauttaaltaan tipattu hopean harmaalla myös vatsasta antaen eläimelle hunnutetun vaikutelman. Hännän ja jalkojen väritys on päälivärin mukainen. Silmän ympärykset ovat vaaleammat. Silmät ja kynnet ovat mustat. Viikset ovat sekä mustia että valkoisia. Johtuen arvaamattomasta luonteestaan tämän väriset eläimet eivät sovellu näyttely-yksilöiksi kuin äärimmäisen harvoin. KOEVÄRITAppelssiini piste (Orange point) (pp efef)Karva on kaksi värinen: perusväri on valkoinen ja siinä on appelssiinin värisiä pisteitä, antaen leppäkerttumaisen vaikutelman. Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla värittyneet oransilla, Silmät ovat rubiininpunaiset. Kynnet ovat tummat tai neutraalit. Viikset ovat vaaleat. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. Hopea piste (Silver point) (gg efef) Perusvärin tulee olla luonnon hopean valkoinen ja siinä on hopeisia pisteitä. Silmät ovat mustat. Kynnet ovat neutraalit. Viikset ovat mustia ja valkoisia. Iho on voimakkaasti pigmentoitunut hännässä, korvissa ja tassuissa. Poiketen muista väreistä, eläimellä on varjo. Keltainen kettu (Yellow fox) (pp ee) Perusvärin tulee olla lämmin keltainen, joka vaalenee karvan juureen. Korvien alapuolella on valkoinen puolikuun muotoinen kaari, joka jatkuu korkeana vatsalinjana myötäillen eläimen kylkiä. Silmien ympärillä tulee olla selvästi erottuva vaaleiden karvojen muodostama reunus. Korvien tulee olla reunustettu valkoisella karvalla. Hännän päälipuolen tulee olla perusvärin mukainen ja sen tulee vaalentua hännän alapuolelle. Perinteisellä hunajaketulla hännän kuuluisi sijaita kainalossa. Jalat ovat valkoiset ja kynnet neutraalit. Viikset ovat valkoiset. Silmät ovat rubiininpunaiset. Keltainen Hullu Maija (Yellow nutmeg) (aa pp ee) Värin tulee olla tasainen kirkas keltainen karvan juureen asti, myös vatsasta. Korvien tulee olla peittyneet hienoon keltaiseen karvaan. Kynnet neutraalin väriset, silmät rubiininpunaiset. Johtuen arvaamattomasta luonteestaan tämän väriset eläimet eivät sovellu näyttely-yksilöiksi kuin äärimmäisen harvoin. Tällainen pila, mutta mitäs ihmiset siihen sanoivat?
Ja yhdistyksen aprillipilasta vastasivat siis Merja Hosio, Minttu ja Ari Vettenterä |
|
|