
Alueellinen kerhotoiminta alkaa
SGY ry:n syyskokous päätti tukea alueellista ns. Kerhotoimintaa, ja alueille määrättiin toiminnan
vetäjiksi seuraavat henkilöt (alueet menevät vanhan läänijaon mukaisesti)
Jos siis tahdot mukaan aktivoimaan/ideoimaan gerbiili-, degu- tai hyppymyyräharrastusta alueellasi, otapa vastaaviin yhteyttä! Tai jos alueellasi ei vielä ole vastavaa (ja olet mieluiten yli 18-vuotias), voit myös ryhtyä vetämään toimintaa alueellasi. Ota silloin yhteyttä SGY ry:n hallitukseen. Lisää aluetoiminnasta: Aluetoiminnan idea on tehdä yhdistyksestä tiedottaminen sekä yhdistyksen lähestyminen, neuvonta ja toiminta helpommaksi. Aluevastaavat pitävät yhteyttä hallitukseen ja toimittaisivat/nimeäisivät jonkun toimittamaan raportteja toiminnasta. Aavikkorummussa ilmoitetaan ennalta tapahtumista. Alueet saavat itse päättää järjestämästään toiminnasta (SGY ry:n sääntöjen & periaatteiden & hyvän tavan puitteissa), esim. Kerhot, niiden rahoitus, kurssit, pet-showt jne. |
|
|